Lauantaihengailua

Koulun kyltti, sairaalaa näkyy oikealla

30.8.14

Moroo!

Unohdin eilen kirjottaa yhden hauskan ja erikoisen jutun! :D eli eilen lääkäri epäili että yksi nainen, jolla lapsivuodepsykoosi ettei hän ole edes synnyttänyt lasta, noh päätti lääkäri sitten mennä piha-alueelle kysymään kyseiseltä henkilöltä, että todista ookko synnyttäny että tuleeko maitoa :D No siinä sitte kaikkien edessä ja vielä kyseessä mieslääkäri niin nainen otti rintansa esille ja heitti pienet maidot siinä sitte mukavasti kaaressa :DDD. luojaaaaa että oli naurussa pidättelemistä kun mieslääkärikin vähän naurahti siinä.

Mielenterveysosasto, naisten puoli

Nukahdin eilen jo yhdentoista aikoihin, viini vissii rentoutti. Yöllä kuitenkin hieman häiritsi ulkoa kuuluvat äänet. Asumme siis ihan tälläisellä omakotitaloalueella, joten en ymmärrä mistä niin paljon ääniä kuului. Auton varashälytin, piipaa-autoja, musiikkia ja kaikkea mahdollista. Noh korvatulpat korviin, ja toivoo että herää kun on aamu! Jep onneksi näin siinä kävi, sitte jäin makoilemaan sänkyyn ja lukemaan kirjaa yms. Samalla siinä tuli sitte mieleen kaikki asiat Suomessa. Ensimmäinen itku sitten tuli aamupalalla, kun Marika kysyi odottaako Suomeen palua. Alkoi hajottaa, ku ei tiietä mitä voidaa täällä tehdä ja mä tunnetusti oon pippuri persiis koko ajan kotonakin, enkä pysty viettää yhtä kokonaista päivää kotona. Samalla mietiskelin läheisiä, pappaani joka sairaalassa ja perhettä, kaikkia. Ikävä iski siis jo viikon jälkeen! Pienet itkunyyhkytykset ja lälläribiisit ja tsemppiviestit Nelliltä, niin olin taas innoissani että oon täällä!<3

Kotikulmilla

Mieli parani myös kun lähdimme kaupungille harjoitteluvastaavamme kanssa hakemaan hoitopukuja harjoitteluun. Mulla oli oma mukana, mutta siinä on lyhyet hihat ja ihan turvallisuuden kannalta pitkät ovat hyvät (esim. potilaat voivat purra). Samalla hän tutustutti meidät yhteen poikaan, joka opiskelee hoitajaksi neljättä vuottaan täällä ja on sitte vissii meijä "kv-tuutori", koska hän tulee maanantaina tapamaan muutaman muun opiskelijan kanssa meitä harjoitteluun ja lupasi näyttää keskustaa ja jopa ehkä hoitaa meidät Masai Mara safarille tai jonnekkin muualle! Jes ehkä päästäänki näkemään jotai. Tämä siis vasta paransi mieleni oikein kattoon ja taas sai ihmetellä, miten tunteet voikin vaihdella aina niin paljon kun on pois kotoa. Samanlaista oli intissä. Pienet asiat kun tuntuvat niin suurilta täällä. Ja loppupäivän oonki ollu sitte taas fiilareissa, vaikka ny kämpällä hengaillaan mut kolme kuukautta näyttää taas paljon paremmalta. :) (Oota vaan ku petyt taas, optimisti!).

Tekiskö mieli? Mulla ainaki lähti ruokahalu.(sori kuvanlaatu)

 Kaupungilla kierrellessä sai taas ihmetellä asioita, esim yllä olevia melkein kokonaisia nautoja. Yök. En myöskään pystynyt kävelemään ohi tuntematta ahdistusta ja äklötystä kun skootterin tarakalla oli roikkumassa kokonaisia kalkkunoita elävinä! Kaupungilla kiertely on kyllä niin mielenkiintoista, varsinkin mulle ku oon tälläne ihmettelijä :D On niin paljon nähtävää koko ajan! Ihmisten vaatteita, lapsia, työntekoa...

Kaupungin vilkkautta

Kun käveltiin kotiin, käytiin kopioimassa papereita paikallisten koulukampuksen pihalla.

Paikallisten kampus.

Heh salakuva taas. Modernit on vehkeet!

Pääsis hei kampaajallekin iha kotinurkil!

Vielä siitä oli muutama sata metriä kotikadulle, ja ihmettelin kun hevosen kakkaa oli kadulla ja ihmeteltii vaan et onks täällä muka hevosia? No seuraava näky oliki AASI! Heh kuinka coolia. Tässäpä muutama päivän piristyskuva :DD

But first let me take a selfie with a donkey!

Paikalliset hieman tuijotti meitä :DD en uskaltanu mennä lähemmäs.... vaik aika perus jäässä oleva aasi se oli :DD

Nyt taas vähä kotireeniä että voi päästä ah niin ihanan kylmään suihkuun! Mulle täällä on aika useinki se icebucketchallenge että :D Öitä, hauskaa lauantaita kaikille! Ikävä alkaa jo tulla<3

Viikonloppu

29.8.14

Heippa!

Kyllä se nyt on todistettu, että päivä päivältä pelkää vähemmän. Hienoa! Tai no toisaalta ei, onhan toi inhimillisesti aika hirveetä...
Tänään sain olla ward roundseissa, joka on kyllä musta mielenkiintoista. Tai no kaikkihan täällä on :D. Ward round on vähän kuin lääkärinkierto, mutta täällä lääkäri pysyy samassa kopissa ja potilaat kutsutaan huoneeseen. Lääkäri keskustelee potilaan kanssa, onko hän paranemaan päin vai ei ja voiko kotiuttaa. Tapaamisissa on mukana myös sosiaalityöntekijä ja hoitaja ja ehkä potilaan läheisiä. Joten aika kehittynyttä mielestäni, mitä nyt ajattelin että täällä olisi. Muutama potilas saikin kotiutuspäätöksen, he olivat lähinnä huumeiden käyttäjiä ja pilvenpolttajia. Ennen kuin kierros alkoi sain tutustua sosiaalityöntekijöiden työhön täällä sekä naisten ja miesten terapiahuoneisiin. Sosiaalityöntekijät tekevät samaa kuin Suomessa, tietty täällä varmaan hieman haastavampaa, koska esim nyt osastolla on unknown african male, elikkä ei tiedetä edes miehen nimeä eikä asuinpaikkaa, ei mitään. Hän on ollut osastolla kaksi vuotta, ja koko sen ajan sosiaalityöntekijät ovat yrittäneet etsiä kylää, mistä mies kotoisin. Terapiahuoneissa on esim. naisille ompelukone ja niiden tarkoituksena on saada potilaat tekemään arkiaskareita. Osaston takapihalla on kuulemma myös maata, että pääsevät harjoittamaan maanviljelyä.

Säännöt terapiahuoneessa

Yksi potilas, joka eilen ei ees noussut vuoteesta oli yöllä ollut sitten kiipeemässä katolla :D ja toinen potilas kesken päivän kiipesi muurin yli ja en kyllä tiedä miten, ihme apinoita :D.
Elinaan iski eilen kuume ja jäi aamulla kotiin, noh nyt jo onneksi paljon parempi. Täällä kun pelästyy pienestä flunssasta, et onko vaan flunssaa ja kaikki tuolla töissä oli et malariaa malariaa!! Oltii vaan et hope so not koska syödää sitä lääkettä.
Harjottelun jälkeen lähdettiin Marikan kanssa keskustaan ostaa hehe viiniä. :D Mitä mä muka kolme kuukaut selvänä, jepjep. Ja löysin uudet työkengätki 3e! Koska vanhat on pohjasta nii kulunu, että vesi tulee läpi :(. Käytii sitte vielä eilisessa kahvilalöydössä juomassa teet ja smoothiet, nam! ja vähän whatsappailee. Sit ku tultii kotio ni hetken päästä ovikello soi ja kaksi pientä tyttöä tuli katsomaan ketä täällä asustaa! Voih kun ois ehtiny napata kuvan. Noh ehkä myöhemminkin ehtii, noi lapsoset tos pihanurmel pelaa fudista ja korista joka ilta. Eikai haittais jos menisin meesii? :D
Sit taas tää meijän lääkäri tuli kotiin ja aivan tuitereissa!! Woot oikeesti. Nyt mietitään uskalletaanko avata viinit, ettei se tuu meijä kaa tähä :D

Coolit uudet työkengät, harmi että liiloista ei ollu kokoa, eli mustat!

Siinä sitte sitä keskustaa.

Ja kantapaikkamme portailta otettu.

Vähän on mietinnässä kyllä, et miten täällä keksii tekemistä. Päivällä kun ollaan harjottelussa vain 6tuntia ja viikonloput vapaita. Käytii kysymäs, mitä Masai Mara safarille maksaa, ni 1300e! Oli varmaa meiltä musungeilta ryöstöhinta. :D Mutta siis ku ei tossa meijä keskustassa oo oikeen mitään ja kun ei saatais oikee pimeällä liikkua tuolla, ja ku vielä pystyy sormilla laskemaan viikon aikana näkemät valkoihoiset, joten erotumme aika hyvin. Ja pimeä tulee siis jo seiskalta viimeistään. Ja ku toi matkustaminenki on täällä vähän arveelluttavaa, ellei saa jotai yksityiskuskia :D Ettei ny ainakaa viel uskalla lähtee seikkailee muihin kaupunkeihin.

Ainii ja sitte vaihdoin huoneen tänää :D Oltii siis Marikan kanssa tämä alkuviikko samassa, ja en tiiä ehkä vaan tarvitsi enemmän omaa tilaa ja hiljaisia hetkiä. Nyt vähä viiniä ja rentoutumista!

Uus makkari! Vähä jesaria ni kaikki korjaantuu! :D

Jambalayaaa

28.8.14

Aamulla oltiin harjoittelussa, ja tänään sain valita naisten puolen. Siellä kun on yli puolet vähemmän ihmisiä kuin miesten eli naisten puolella 16 potilasta ja miesten 31. Päivä alkoi raportilla ja nyt jopa sain kirjoitettua jotain ylös potilaista, harmi vaan että nimistä ei mitään tietoa :DD. Mutta vallitsevin sairaus on skitsofrenia, toisena kaksisuuntainen mielialahäiriö. Muita ei paljoa tunnetakkaan, koska diagnoosi voi olla vain akuutti psykoosi :D. Raportin jälkeen rukoiltiin päivälle ja sitten mentiin päästämään potilaat pihalle. Se on kyllä aina yhtä jännittävää millä mielellä ovat, koska raportin aikana kuuluu huutelua ja kaltereiden hakkaamista. Mutta sykkeeni laskee koko ajan päivä päivältä :D. Elikkä tottumassa ollaan! Sen jälkeen vietiin naisille "puhtaat" vaatteet. Tämä lainausmerkeissä siksi, koska hoitaja heitti takaisin jonkun puvun joka oli jo tietääkseni käynyt jonkun potilaan päällä :D. Yksi vanhempi nainen, jolla kaksisuuntainen mielialahäiriö tuli kysymään mitä hänen kuuluu pukea. Hänellä oli kolme kerrosta sairaalavaatteita päällä, noh parhaimma mukaan yritin auttaa. Noh puhtain olikin väärä numero. Siinä oli 7, vaikka hän on 1. Noh onneksi siitä ei syntynyt enempää draamaa.

                                          Mielenterveysosaston sisäänkäyti, ei musta ollenkaa paha! :)



Tämän jälkeen otettiin potilasasiakirjat ja mentiin haastattelemaan potilaita missä mielentilassa ovat ja miten voivat. Olin kyllä taas niin hämmenyksissä kun kaikki vaan huutaa ja kaksi hoitajaa yrittää haastatella vieressä ja kahta muuta potilasta ja muut sitte haluaa kertoo mulle tarinoitaan ja vointejaan ja vieläpä swahiliksi :D Hymyllä ja nyökkäyksellä pääsee pitkälle! Nuorin naisista on 1998! Loppupäivä oltiin piha-alueella potilaiden kanssa ja koko ajan siellä kyllä tapahtuu pientä nahistelua, juoksua, tanssia ja laulua, eli mielenkiintoista seurata! :)
Aamupäivällä potilailla oli myös vapaaehtoista terapiaa, ja tänään oli vuorossa tanssia. En tiedä oliki psykiatrilla joku päämäärä tässä, mutta vaikutti että musiikki vain päälle ja antaa tanssia! Jopa mä kävin vähän danssaa, et osaan si oikeest nää afrikkamuuvit ku tuun bäkkii!





Potilashuone naisten puolella.
















Loppu viimiset pari tuntia ei ollut mitään tekemistä, joten menin juttelemaan yhdelle potilaalle, jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Hän oli tänään paljon surullisemmalla tuulella kuin edeltävinä päivinä ja kertoikin mul tarinansa, joka oli sitten sen verran surullinen että tippa tuli linssiin. Hän on orpo ja jotain ehkä 20-vuotias, koska ei tarkkaan tiedä. Kukaan ei käy moikkaamassa häntä ja haluaisi päästä pois, vaikka ei ole paikkaa minne mennä. Hänellä oli pieni lappu ja kynä johon kirjoitti mulle eri viestejä, koska hänellä oli flunssa ja ääni käheänä. Tekstien sisältö oli, että "I don't wanna be here, can you help me, please, help me". Yritä siinä sitten olla. Noh annoin hänelle lisää paperia ja sanoin, että jos kirjotat joka päivä tunteistasi hieman päiväkirjamaisesti ja opit tunnistamaan tunteita, mikä tietääkseni on kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä tärkeää, niin pääset pois. Lupailtu liikaa multa, mutta ainakin annoin toivoa. :'( Ei varmaan ensimmäinen eikä viimeinen tämänkaltainen tarina.

Lounaalla on aina hyvää ruokaa ja tässäpä kuva :D

Alkukeitto

Pääruokana söin chiken fry ja riisiä ja paikallista leipää chapatia!

Eipä vielä ainakaan vatta ole kuralla:D Illalla taidettiin löytää meijän kantapaikka, jossa käytiin syömäs pitsat ja koska siellä on WIFI!! jeeee. ja tosi lähellä. Sitten ku tultiin kotiin, niin kämppiksemme tuli kotiin käymään pieneissä maisteissa :D hän on siis Bostwanasta kotoisin ja nimi on jotai Karamakalala ja opiskelee lääkäriksi täällä. Käy joka ilta juomassa kaljaa ja  päivisin opiskelee :D tänään hän oli enemmän humaltunut kuin muina iltoina, mutta hän lähti vielä uudestaan keskustaan ja vieläpä autolla!! Päivän aikana oli jotenkin kiristänyt hermoja ja päätin tehdä pikku reenin :D haha tääl o portaat joten sain tehtyä porrasjuoksuu kyykkyi, vatsoi, selkii, punnerruksii ah urheilu<3 sitte olikin taas jännäri onko suihku lämmin, noh NAAT! :D ja lopulta ylhäältä loppu vesi ja kävin kyykyssä suihkussa :D.

Alkupäivät täällä puolen maailmaa :)

Kenia matkapäiväkirja

25.8.14

Matka Keniaan meni paremmin kuin odotin. Reissu Turusta alkoi jo neljän aikaan aamuyöstä, joten kuuden aikoihin oltiin Helsingin lentokentällä ja eipä siinä oikein tajunnut, mihin on lähtemässä. Vaihto tapahtui Lontoon Heathrowin kentällä ja, siellä tajuttiin että nyt ollaan isossa ja kansainvälisessä maailmassa :D. Lentomme lähti tunnin myöhässä Lontoosta, ja saavuimme Nairobiin noin kymmenen aikoihin illalla. Viimeinen tunti koneessa alkoi sitten olemaan paniikkikohtausta vastaavaa tunnetilaa. Viisumit kuitenkin saatiin odotettua helpommin ja kyytipoikakin löytyi helposti. Hotelliin vievä tie oli kuskin sanoin ”vähän pumby road”.  Jep ja, sitä se tosin oli, taustapeilikin tippui pompuissa. Hotelli löytyi kun löytyikin hieman erikoisesta paikasta mutta, ei kyllä ollut valittamista hotellista!

Aamulla jäätiin lukkojen taakse kun ei osattu avata lukkoa ja kauhea kiire oli lentokentälle, mutta turvatarkastuksissa ei katsottu juurikaan mitään ja odottelua jäi yli puoltoista tuntia. Loppu muutama sata metriä jopa käveltiin kun kuskin auto sammui :D Siinä sitten tutkailtiin paikallista väestöä ja lentokenttää. Lentokone, jolla lensimme Eldorettiin oli pienin, jossa ikinä olen matkustanut. Laskin paikat, 41+lentäjä+stuartti. JEP! Noh lento menikin todella hyvin ja kesti vain 50min ja 60e, autolla olisi kuulemma mennyt 5tuntia.  Cornelius olikin meitä jo vastassa ja saimme mahtavan vastaanoton ja rakastuin herran nauruun heti. Matkalaukut eivät mahtuneet takaluukkuun, joten Cornelius otti yhden syliinsä :D Menimme suoraan majapaikkaamme, Mathews Houseen ja saimmekin tietää ettei täällä ole ruotsalaisia, vaan yksi jostain päin eteläafrikkaa. Käytiin vielä lounaalla, ja ruoka oli todella hyvää. Söin jotai valkosipulista kanakastiketta. Ilta menikin ihmetellessä ja teippaillessa hyttysverkkoja. Uni maistui rankkojen matkustuspäivien jälkeen.

Tänään aamulla menimme kouluun ja siellä piti tavata eri ihmisiä, ja täytellä papereita, mutta enimmäkseen odoteltiin ja täytettiin sudokua :D. Elikkä afrikkailainen rento ”ei kiire mihinkään” on jo nähty ja koettu. Noh loppujen lopuksi saimme selville että pääsemme yhteensä neljään eri harjottelupaikkaan (3vko Mental health, 3vko Kilimanjaro ward(miesten kirurginen osato), 3vko ADA (alkoholi,huumeet), 3vko Rehema(naisten kirurginen). Joten kaksi kirurgista ja kaksi mielenterveysosastoa. Kävimme myös katsomassa sairaalan ja osastot, ja järkytys oli kyllä suuri. Huoneet oli avoimia ja, jokaisessa pedissä kaksi potilasta… Pelottavin ja ensimmäinen on mental health, joka alkaa huomenna. Yksi yritti jo käydä kiinni hieman kun kävimme siellä, ja lopulta hänet kannettiin jaloista ja kainaloista(jonnekkin) ja lattialla oli vaatteita ja oksennusta?. Joten tän hetkiset tunnelmat ovat erittäin jännittyneet ja aika stressaavatkin. Juttelin meidän harjotteluvastaavan kanssa joka kutsui mielenterveyspotilaita vain”crazy people”, joten aika retuperällä varmaan tunnetaan eri mielisairauksia. Kaipa kaikkeen tottuu. Päivälliseksi teimme tuttua makaronilaatikkoa ja pelasimme lautapeliä, koska toivottavasti huomenna saadaan netti sekä ehkä lämmin suihku!(älä kuvittelekkaan…..) Myös alakertalaisemme ”haukkui” meitä ”musungi” joka tarkoittaa siis valkoihoista kun kysyimme suihkusta :D

26.8.14

Huhuhuh, kyllä tulee olemaan rankat viikot ja kuukaudet edessä. Aamulla, kun menimme harjoitteluun naisten osasto huuteli ikkuinoista ”white people coming now” ja huusi kilpaa. Onneksi he kuitenkin toivottivat meidät tervetulleiksi ja, että pitävät meistä. Ja mikä posiitivista he eivät käyttäneet haukkumasanaa”musungi” meistä. Sen jälkeen menimme raportille ja saimme tietää että yhteensä noin 40 potilasta osastolla. Paljon enemmän miehiä kuin naisia. Raportista emme oikein saaneet muuta selvää, kun että potilaiden sairaudet koostuivat skitsofreniasta ja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Raportin jälkeen menimme yhdessä henkilökunnan kanssa osastojen sisäpihoille ”päästämään” potilaat huoneesta pihalle. Ja siitäpä show alkoi. Syke oli varmaan 200 noin puoli tuntia. Yksi meinasi taas käydä päälle ja he tulivat todella lähelle. Ja jos silmistä näkee hullun kiillon niin näistä ainakin.  Muutama oli kyllä halukas vain tutustumaan kiltisti. Toivottavasti huomenna emme järkytä heitä uudestaan. Sen jälkeen menimme ward rounds, joka olikin melko sekavaa. Emme saaneet esitietoja potilaista ja useimpien kanssa lääkäri puhui swahilia. Yksi kuulemma puhui jeesukselle ja yhden kanssa ei löytynyt yhteistä kieltä. Loppupäivän lääkäri kävi tavoitteitamme kanssamme läpi, mutta opetusta se enemmänkin oli skitsofreniasta ja alkoholi deliriumista ja läksyäkin vielä tuli että selvittäkää mitä lääkkeitä käytetään mihinkin. Iltapäivä menikin sitten nettiä järjestäessä. Corneliushan lupasi sen meille tiistaiksi, mutta mitään ei ollut kuulunut puoleen päivään mennessä eikä hän vastannut viestiin, joten pyysimme Milliwä, joka on vähän niin kuin kodinhoitaja. Emme ymmärtäneet yhtään miksi mitäkin piti mistäkin ostaa. No mut nyt on netit kunnossa ja puhelin kenialaisen numeron alla, ja whatsapp toimii jotenkin! Äiti sai soitettua facebookin kautta puhelun, kyllä siinä vähän itkua piti pidätellä. Kaikki oli ollut niin huolissaan musta, noh olenhan mä iteki itestäni. Kyllä tää seuraavat kolme viikkoa tulee ole emulle rankimmat harjottelun takia. Mulla on kaikki hyvin heti kun sieltä pääsee, mut siellä mä pelkään koko ajan.

27.8.14

Aamulla kuuden maissa ylös ja osastolle taas puoli kahdeksaksi. Enää ei ehkä pelottanut niin mennä sinne, mutta heti kun raportti oli ohi ja piti mennä katsomaan potilaita ni johan syke taas pamppaili. Sen jälkeen henkilökunta halusi, että menemme erikseen eikä ryhmässä joten mä valitsin mennä treatments eli jakamaan potilaille lääkkeet. Ensin menimme miesten osastolle ja voi luoja, että oli kyllä sekavaa! Oli kyllä lääkejakotarjotin, mutta lääkkeet olivat purkeissa ja siitä suoraan papereista luettiin  että mitä lääkettä kellekkin ja kuinka paljon. Erilaisia lääkkeitä oli alle kymmenen. Sen jälkeen mentiin naisten osastolle ja siellä pystyin hieman rauhoittumaan. Yksi kyllä yritti haastaa, mutta niitä pitää sitten vaan tuuppia taaksepäin. :D että sellane meininki. Sitten piti antaa injektiona potilaalle lääkettä, joka ei suostunut ottamaan suun kautta, ja kaikki lääkkeen ruiskuun ottaminen ja sen laitto oli kyllä mielenkiintoista. Lääke pistettiin molempiin reisilihaksiin, eikä nyt parhaimmalla tekniikalla ja vielä samalla neulalla kaksi pistoa. Sen jälkeen lääkäri käveli piikki kädessä takaisin ”lääkehuoneeseen”. Jep lääkehuone, jossa alle 20 eri lääkettä, eikä ovet lukossa eikä edes lääkekaappien ovet. Tämän jälkeen mentiin lääkärin kanssa pihalle opiskelemaan potilaiden keskelle kuka on skitsofreenikko ja kellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Onneksi sen jälkeen taas päivä oli ohi ja pääsi vessaan ja syömään :D siis tuolla osastolla ei ole henkilökunnalle vessoja vaan meidän pitäisi käyttää samoja kuin potilaat. Noh pidätyskyky ainakin kasvaa :D. Iltapäivällä käytiin tutustumassa keskustaan ja eipä ainakaan vielä oikein löydetty mitään kiinnostavaa. Yhden salimainoksen näin :D.